Vaskikala (Spinachia spinachia)

ENG	SVE	EST	DEU
Fifteen-spined stickleback	Tångspigg	Raudkiisk	Seestichling

 

Kolmipiikki ja kymmenpiikki lienevät tutummat kotoiset piikkikalojen lahkon lajit. Vaskikalasta on harvempi kuullut, vaikka se on lahkon suurin edustaja.

Vaskikala on pitkulainen luikero, pienisuinen ja piikkiselkäinen. Se kasvaa korkeintaan 20 sentin mittaiseksi, joskaan Itämeren puolella ei yli 15-senttisiä ole tiettävästi tavattu. Paras tuntomerkki ovat nuo selän 14-15 piikkiruotoa, joista joka toinen sojottaa vasemmalle ja vastaavasti joka toinen oikealle.

Vaskikalan selkä on tummanruskea. Vatsan väri vaihtelee keltaisesta hopeiseen ilmeisesti pohjan värityksen perusteella. Ilmeisesti hiekkapohjilla elävät hopeavatsaiset ja ruskoleväpohjilla keltavatsaiset. Jälkimmäisestä väristä vaskikala on saanut nimensäkin Suursaaren suunnalta.

Vaskikala poikkeaa toisista lähisukulaisistaan siinä, että se ei viihdy suolattomassa vedessä. Suomen merialueilta sitä kyllä tavataan, joskin enemmän sattumalta. Löydöt ovat aina ulkosaaristosta. Pohjoisessa Rauman korkeudella idässä Suomenlahdella Vehkalahden Tammiossa.

Jos vaskikalaan törmää Suomen vesillä, kesällä se todennäköisimmin onnistuu rakkoleväkasvustojen seasta tai meriajokaspohjilta. Varsinaisesti nämä pikkukalat eivät ui parvissa, mutta pienissä yksilöryhmissä kyllä. Kolmipiikkiin verrattuna vaskikala hakeutuu hiukan syvempään veteen - talvella vielä syvempään.

Silakan pohjantroolauksessa saatujen vaskikalojen perusteella niitä löytää jopa 20 metrin syvästä.

Vaskikala kutee alkukesästä. Siitä neljä viikkoa ja poikaset syntyvät - eivätkä nekään parveudu. Vaskikalaa ounastellaan lyhytikäisemmäksi kalalajiksemme. Se ei tiettävästi elä kuin vähän yli vuoden.

Vaskikalan ravintoa ovat pienet eläimet kuten hankajalkaiset, pienet katkat ja vesisiirat.

 

Kuva: Lauri Urho