Suutari (Tinca tinca)

•Sve: Sutare

•Eng: Tench

•Deu: Schlei •Fra: Tanche

Suutari on tummahko, pronssin värinen ja isoeväinen kala, jonka suomut ovat pienet, nahka paksu ja limainen. Kalan muoto ja etenkin pyrstön tyvi on tanakka. Suutarin silmät ovat punaiset. Suunpielessä on kaksi lyhyttä viikseä.

Suomessa suutaria tavataan tyypillisimmin maan eteläisemmän osan rehevissä järvissä sekä rannikon sisälahdissa. Jonkin verran suutaria tavataan myös hitaasti virtaavista jokiosuuksista. Suutaria esiintyy lukuisissa vesissä myös istutettuna.

Suutari viihtyy lämpimissä matalissa pehmeäpohjaisissa vesissä, jossa se syö pohjaelämiä, kotiloita ja simpukoita. Veden vähähappisuuden osalta suutari on ruutanan ohella yksi sopeutumiskykyisimmistä lajeistamme.

Suutari kutee alkukesästä matalaan veteen kasvillisuuden joukkoon vesien lämmettyä pariinkymmeneen asteeseen. Lämpimänä keväänä kutu saattaa alkaa jo toukokuussa, mutta tyypillisemmin vasta kesäkuussa.

Suutari tunnetaan myös hyvin paikallisena kalana. Se pysyttelee koko ikänsä samoilla vesillä. Suutarin kalastuksessa keskeisintä on siis selvittää, missä lajia on aiemmin tavattu. Sieltä suutaria löytää todennäköisesti vieläkin.

Suutari on särkikalaksi melko nopeakasvuinen. Tyypillisimmin saaliskalana suutari painaa noin kilon tai vähän alle. Suurimmat yksilöt ovat olleet 4-5 kilon painoisia. Pohjaongella saadaan vuosittain useita yli kahden kilon suutareita. Suutaria saa myös tavallisella ongella, kunhan koukku on ihan pohjan tuntumassa. Muuten tätä särkikalaa pyydetään lähinnä verkoilla sekä katiskoilla.

Harrastajien mielestä suutarin onginta on hyvin haasteellista. Osin sen takia, että suutaria pitää hakemalla hakea kasvillisuuden joukosta. Mäskäyksen käyttäminen onginnassa on tavallista.

Suutariin suhtaudutaan ruokakalana kaksijakoisesti. Monet eivät arvosta sitä ollenkaan, kun taas toiset pitävät sitä savustettuna lohikalan arvoisena, ellei peräti parempana.

 

Kuva: Antti Saarikoski