Sorva (Scardinius erythrophthalmus)

•Sve: Sarv

•Eng: Rudd

•Deu: Rotfeder

•Fra: Rotengle, Gardon rouge

Aika moni sorvan saanut kalamies kuittaa saaneensa taas särjen, vaikka tarkempi tutustuminen kalaan erottaisi sen toiseksi lajiksi. Ihan helposti sorvan erottaa särjestä sen kirkkaanpunaisten evien avulla, jotka ovat vahvimmillaan vatsassa ja peräevissä.

Silmä sen sijaan ei ole yhtä punainen kuin särjellä, joskin väriä löytyy, mutta pääväri on kuitenkin keltainen.

Lähisukuinen sorva kuitenkin on, kuuluen särkikalojen suureen heimoon. Kovin pohjoiseksi en levinnäisyysalue ei yllä, se viihtyy rannikkovesissä ja reheväkasvuisissa järvissä noin Tampereen korkeudelle ja hiukan pohjoisemmaksikin asti. Virtavesissä sorva ei tunnu viihtyvän. Sorva suosii matalia ja ruovikkoisia lahtia.

Sorva kutee touko-kesäkuussa aika lämpimässä eli 17-22 asteen lämmössä. Kutupaikat ovat matalissa runsaskasvuisissa rantavesissä. Sen kasvu on hidasta. Päijänteestä saatu noin 17-vuotias sorva painoi 0,845 kiloa. Tavallisimmin sorva painaa 250 grammasta puoleen kiloon.

Sorva pystyy risteytymään serkkujensa, ennen muuta pasurin, mutta myös lahnan, särjen ja salakan kanssa. Sorva syö vesikotiloita, katkoja, vesisiiroja, hyönteisen toukkia ja vesikasveja. Sorva kuuluu niihin kalalajeihin, jotka hyötyvät vesien rehevöitymisestä. Kannan kasvu on useissa tapauksissa merkki järven tilan huononemisesta.

Sorva on onkimiesten keskuudessa suosittu pyyntikohde keskisessä Euroopassa, vaikka sitä ei yleisesti pidetä hyvänä ruokakalana. Jotkut tavoittelevat pieniä sitkeähenkisiä sorvia täkykaloiksi.

Ongella sorvaa kannattaa tavoitella läheltä pintaa kasvillisuuden seassa olevista aukoista tai esimerkiksi vastaavista veneväylistä. Syöteiksi kelpaavat tavallisten matojen ohella kärpäsentoukat, heinäsirkat, leivänpalat tai liotetut vehnänjyvät.

Monet varoittelevat sorvan arkuudesta. Oma varjo tai onkivavan varjo saattaa säikyttää parven pakosalle. Myös perhovehkeillä saattaa sorvatulos nousta siedettäväksi.

 

Kuva: Vesa Karsikas