Seipi (Leuciscus leuciscus)

•Sve: Stäm

•Eng: Dace

•Deu: Hasel

•Fra: Vandoise

Seipi on arkisen näköinen ja kokoinen eloisa särkikala, joka viihtyy ennen muuta virtaavissa vesissä, Oulu- ja Kemi- ja Kymijoen vesistöissä ja meren rannikoilla murtovesissä. Seipi muistuttaa turpaa ja säynettä, mutta ennen muuta särkeä. Sitä kutsutaankin joissakin paikoissa korpisärjeksi tai korpiaiseksi.

Särjestä sen erottaa kuitenkin ensimmäisenä vaaleankeltaisesta silmästään ja pienestä kuonostaan. Seivin peräevä on kovera, samoin selkäevä yläreunastaan. Kylkiviivarivissä on suomuja 48-51.

Seivin hapentarve on ilmeisesti suuri, sillä se viihtyy pitkän kauden virtavesissä siirtyäkseen talveksi syvemmälle kylmiin vesiin. Serkkuunsa särkeen verrattuna seipi on siis paljon ronkelimpi vesien puhtauden suhteen.

Seipi on parvikala ja viihtyy pintavesissä, allaan hiekka- tai sorapohjaa. Seipi liikkuu tiuhaan, joten sitä kalastava joutuu vaihtamaan usein paikkaan ja etsimään parven kulloisenkin oleskelusyvyyden. Seipi syö paitsi planktonia, kasvettuaan hyönteisen toukkia, matoja ja kotiloita. Kesällä seipiparvi saattaa pyydystää myös pintaravintoa, kuten moni perhokalastaja tietää.

Seipi kutee heti jäiden lähtiessä. Kutuaika alkaa jo huhtikuun puolella eteläisessä Suomessa. Kotivesissä seipi tulee sukukypsäksi 3-5 -vuotiaana. Poikanen kasvaa nopeasti, mutta aikuisena kasvu hidastuu. Parinkymmenen sentin mittainen seipi on jo suuri.

Seipi on ruotoinen kala, joten sitä ei pidetä erityisen arvokkaana ruokakalana, vaikka makua pidetään esimerkiksi särkeä parempana. Aiemmin seipi oli ruokakalana merkittävämpi - olihan se ensimmäisiä kevään nousukaloja ja tervetullutta tuoreravintoa. Sitä syötiin ennen muuta suolakalana.

Nykyisin seipiä käytetään ennen muuta syöttikaloina. Ne ovat salakkaa sitkeähenkisimpiä ja vahvempisuisia ja samalla hauen tai mateen suurta herkkua. Seipeä voi pyytää ihan tavallisella mato-ongella, mutta ahdassuisena sen tartuttaa kiinni paremmin pienillä koukuilla (16-18). Kesällä kelluvat syötit eivät ole hassumpi kokeilu saadakseen pinnalla uivat parvet haksahtamaan syöttiin.

 

Kuvat: Juha Salonen