Ruutana (Carassius carassius)

•Sve: Ruda

•Eng: Crucian carp

•Deu: Karausche

•Fra: Carassin, Cyprin

Ruutana kuuluu särkikaloihimme ja ulkoisesti muistuttaa eniten karppia. Paitsi ettei ruutanalla ole viiksiä ja se jää aika paljon pienemmäksi.

Pienikokoisissa lammissa ruutanat jäävät helposti alle 10 sentin mittaisiksi. Isommassa järvessä, jossa lajitovereita on ravintoon nähden suhteellisesti vähemmän, ruutanat saattavat helposti kasvaa yli kilon painoisiksi. Tässä suhteessa ruutanalle on tyypillistä kasvaa vesistön koon mukaan suurin piirtein ahvenen mittoihin.

Kookkaampana ruutana, ns. järviruutana muuttuu kyttyräiseksi, vähän niin kuin isot ahvenet muuttuvat ns. kyrmyniskoiksi. Siinäkin ruutanalla on yhteistä ahvenen kanssa. Ruutana poikkeaa muista särkikaloista myös siitä, että sillä on poikkeuksellisen pitkä selkäevä.

Ruutanalle on kuitenkin tyypillistä, ettei se isommissa vesistöissä elää hyvin harvalukuisena. Tämä selittyy ilmeisesti sillä, ettei poikasten selviytyminen ole kovinkaan hyvä alueilla, jossa esiintyy runsaasti muita kilpailevia kalalajeja. Järvissä ainakin hauki ja ankerias ovat ruutanan vihollisia.

Ruutana kutee vesien lämmetessä pääosin kesä-heinäkuun aikana. Kutukypsiä kaloja tavataan normaalisti kuitenkin toukokuun lopulta aina elokuulle. Kutu tapahtuu ainakin kolmessa jaksossa ja ajoittuu tyypillisesti iltahämärään tai yöaikaan. Silloin emot läiskyttelevät äänekkäästi rantavedessä, jossa vaaleanpunaiset takertuvaiset mätijyvät kiinnittyvät kasvillisuuteen.

Ruutana kuuluu ns. pohjakaloihin. Ravinto koostuu pääosin kasvinosista, surviaissääsken toukista, muista pohjaeläimistä sekä planktonista.

Ruutana ei ole ruokakalana mikään erityisen suosittu. Harvat ovat tainneet edes maistaa sitä. Saaliskalanakin se on suhteellisen harvinainen. Ehkä juuri siksi, ettei sitä edes toivota saaliiksi. Ja jos sitä haluaa siiman päähän on melkein erikseen lähdettävä ns. ruutanalammille, missä muita kaloja ei edes esiinny.

Silti ruutanasta puhutaan paljon. Osin se johtuu ruutanan kyvystä selviytyä vähähappisissa olosuhteissa sekä pohjaan asti jäätyvissä vesissä.

Ruutana on yksi harvoja kaloistamme, joka talvella tuottaa etanolia ja selviää talvesta sen turvin. Oikeammin kyse on siitä, että ruutanat kesän aikana tuottavat glykogeenia maksaan, joka hapettomassa oloissa antaa ruutanalle kemiallisen prosessin kautta sen tarvitseman hapen.

Tutkimusten mukaan ruutanat selviävät helposti 4-5 kuukautta kokonaan ilman happea. Koeoloissa ruutanat ovat voineet selviytyä jopa 2/3 osan vuodesta ilman happea. Hapettomassa olossa selviämisen ehto on, että veden lämpötila on alle viisi astetta.

Viljelyoloissa ruutanaa on muualla päin Eurooppaa onnistuttu risteyttämään karpin kanssa. Tällaisia kaloja on käytetty Etelä-Euroopassa joidenkin erityisvesien istutuksissa. Kalat eivät ilmeisesti kuitenkaan ole lisääntymiskykyisiä.

Siihen, että ruutana on erityisen tunnettu laji kalastajien keskuudessa saattaa selittyä myös sillä, että ruutana on pienenä ja sitkeänä kalana suosittu syöttikala. Vähähappisuuteen sopeutuvana ja lämpöisessä vedessä viihtyvänä ruutana on myös sopeutuvainen akvaario-olosuhteisiin.

Lappia lukuun ottamatta ruutanaa esiintyy koko Suomen alueella. Se on kuitenkin tyypillisimmillään lampivesien asukki. Monin paikoin, etenkin pohjaan asti jäätyvissä vesissä ruutana on ainoa laji. Ruutanalampi on varsin yleisesti tunnettu käsite. Sellaisia löytyy varmaankin lähes joka pitäjästä ja suuremmastakin kaupungista.

Kalastajat tapaavat saada ruutanoita pääosin ongella, joskus verkolla tai rysällä. Täkykalaksi pienempiä ruutanoita on mahdollista pyydystää ihan haavilla pohjamutaa ja kasvillisuutta seulomalla. Pyynti muistuttaa jossakin määrin surviaissääskien talvista pyyntiä.

Kuvat: Vesa Karsikas