Rasvakala (Cyclopterus lumpus)

•Sve: Sjurygg

•Eng: Lumpsucker, lumpfish

•Deu: Seehase

•Fra: Lompe

Vaikka se on suhteellisen yleinen suurimmassa osassa Suomenlahtea, lounaissaaristoa, Ahvenanmaata ja Selkämeren eteläosaa, harvoin siihen törmää. Se on syvän pohjan mököttäjä, kotoisista kaloistamme jo ulkonäöltäänkin selvästi poikkeava; lyhyt ja paksu, tylppänaamainen, suomuton ja nystyräinen.

Ehkäpä erikoisin yksityiskohta on vatsaevien muuntuminen pyöreähköksi imukupiksi yhdessä rintaevien kanssa. Imukupilla rasvakala pystyy kiinnittymään tiukasti kovaan alustaan. Nimensä kala lienee saanut ihonalaisesta hyytelömäisestä rasvakerroksestaan.

Helmi-elokuun välisen ajan rasvakala oleskelee kallio- ja kivikkorantojen levävyöhykkeessä eikä tiettävästi syö juuri mitään. Muun ajan vuotta se viettää noin 10-20 metrin syvyydessä, valtameressä jopa 400 metrin syvässä. Rasvakala kutee toukokuussa. Tuolloin kalat nousevat matalaan ja keväisin rasvakaloja usein saadaankin lähinnä verkkoihin. Kutusyvyyskin on kuitenkin useissa metreissä. Mäti kudetaan parin viikon aikana useissa erissä. Kutuaikana koiras on upean punainen.

Suomalaisilla vesillä rasvakala ei kasva kovin suureksi eikä siitä näin ollen ole ruokakalaksi. Rasvakalan parhainta elinympäristöä ovat pohjoiset meret, joissa sen tiedetään saavuttaneen jopa 5,5 kilon painon. Lajin runsaus tuntuu vaihtelevan vuosittain. Se tuntuisi noudattelevan härkäsimpun ja kivinilkan mukaisia vaihteluja.

Vaihtelevuus on päinvastainen kuin turskalla, joka on johtanut luonnolliseen epäilyyn siitä, että turska käyttää rasvakaloja ravinnokseen. Rasvakala puolestaan syö pieniä äyriäisiä, matoja ja muita pohjaeläimiä sekä Pohjanmeren puolella myös pieniä meduusoja.

Urheilukalastajalle rasvakala on äärimmäisen harvinainen saalis - harvoinhan syötti viritetään yli kymmeneen metriin ja pohjaan. Perimätiedon mukaan erityisesti uroskalat olisivat lohen tasoista herkkua. Huomattavan arvokkaana pidetään myös rasvakalan mätiä, jota voi luonnehtia jopa kaviaarin korvikkeeksi.