Karppi (Cyprinus caprio)

•Sve: Karp

•Eng: Carp

•Deu: Karpfen

•Fra: Carpe

Karppi on kotoisista särkikaloistamme suurin, joskin sen säilyvyys Suomen vesissä on puhtaasti istutusten varassa. Mutta miksipä ei tätä mahtikalaa istutettaisi - tähän asti suurin karppimme saatiin Olkiluodosta 1994 ja se painoi mahtavat 18,2 kiloa. Keski-Euroopassa se kasvaa pitkälle päälle 20 kilon.

Karpin tunnusmerkkejä ovat vahvarakenteinen ruumis, isot suomut, pitkä 20-25 -ruotoinen selkäevä ja kaksi paria viiksisäikeitä suupielissä. Pyrstössä on voimakas lovi.

Särkikaloilla ei ole leukaluissa hampaita. Niitä ovat korvaamassa nieluhampaat. Karpilla niitä on kolme riviä, muilla kotoisilla serkuilla yksi tai kaksi riviä.

Luonnonkarpeilla on paksu tasainen suomupeite, mutta viljeltyjen kantojen karpeissa on lisäksi poikkeavia suomupeitetyyppejä. Viljeltyjä muotoja ovat peilikarppi ja suomukarppi ja edelleen näiden risteyminä nahkakarppi ja rivikarppi.

Elintavat ja ympäristövaatimukset näillä kaikilla suomupeitetyypeillä ovat kuitenkin samanlaiset.

Alun perin karppi eleli vain lämpimissä vesissä Mustanmeren ja Kaspianmeren korkeudella Kiinaan ja Japaniin asti. Kun se kuitenkin viihtyy lammikkokalana ja kasvaa kookkaaksi, istutus- ja viljelytoimet käynnistyvät varhain. Kiinassa on karppia viljelty jo pari tuhatta vuotta. Läntiseen Euroopan ensimmäiset karpin viljelijät olivat roomalaisia.

Suomen vettä karppi pääsi maistamaan ensimmäisen kerran 1860-luvun alussa, kun niitä istutettiin pieni määrä Lindön kartanon vesiin. Tiettävästi karpit kutivat ja poikasiakin syntyi, mutta talvi sitten tappoi ne.

Kun sitten 1950-luvulla mietiskeltiin sopivaa arvokalaa rehevöityneisiin järviimme, putkahti karppi uudelleen mieleen. Siitä lähtien istutuksia on tehty moniin vesiin. Toiminta on sikäli turvallista, ettei karppi voi luonnonvesissä muuttua haitaksi luonnonkannoille juuri lisääntymisen puutteen takia.

Karppi aloittaa kutunsa, kun veden lämpötila on parikymmentä astetta tai ylikin. Lämpimän veden kalana karpin elintoiminnot hidastuvat vesien kylmetessä. Aktiivisuus vähenee jo kymmenen asteen tienoilla ja kalat käyvät horrokseen täydelle paastolle 3-4 asteen vedessä.

Karppi on myös nopeakasvuinen kala, joskin kasvu vaihtelee suuresti ravinto-olosuhteiden ja muiden ympäristötekijöiden mukaan. Kilon painon karppi saavuttaa 3-5 -vuotiaana. Siitä eteenpäin kasvu voi olla niinkin hurjaa kuin kilon verran vuodessa.

Karppi selviää varsin vähähappisessa vedessä, sillä se voi ottaa happea pinnan yläpuoleltakin "haukkaamalla".

Särkikalojen enemmistön tapaan karppi tonkii ruokansa pohjalta. Karppi imaisee ravintoeläimet suuhunsa ja poistaa pohjaliejun kidusaukon kautta. Näin se pystyy syömään eläimiä varsin syvältäkin liejun seasta. Ruokalistalla ovat hyönteistoukat, harvasukamadot, kotilot ja simpukat - vesikasveja, mätiä ja pieniä kalanpoikasiakaan karppi ei karsasta.

Karppi on suosittu onkikala erityisesti keskisessä Euroopassa. Helppo saalis se ei kuitenkaan onkijalle ole, vaan ovela vastus. Keskieurooppalaiset käyttävät 0,35-0,45 mm siimaa karppeja tavoitellessaan. Syötteinä käytetään leivänpaloja, pannukakkua, keitettyä perunaa, taikinaa ja onkimatoja. Taikinasyötit voidaan myös hajustaa ja maustaa.

Ongittaessa vapa tai vavat sijoitetaan telineeseen ja huolehditaan siitä, että nappaava kala saa siimaa vastuksetta. Karppi on varovainen kala ja se päästää syötistä heti irti, jos tuntee siiman kiristyvän. Lisäksi karppi mutustelee ruokaansa ennen kuin nielaisee syötin kunnolla.

Perussääntönä on, että mitä pienempi ja pehmeämpi syötti, sitä nopeammin on tartuntaisku vavalla tehtävä. Siiman päässä karppi pyristelee lujasti vastaan ja tekee syöksyjä vesikasvillisuutta kohden. Vasta kun kala on sovinnolla kyljellään, sen voi haavia pyrstö edellä ylös asti.

Kuvat: Jari Käpylä & Jerry Tapio.