KOTKA - KILPAILUSEURANTA

New layer...

Peltsi vuoden kalamies,
Mari vuoden kalastusopas

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen jakoi kalastajien vuosittaiset tunnustuspalkinnot perjantaina Helsingissä. Vuoden kalamies 2020 on toimittaja Mikko "Peltsi" Peltola. Vuoden kalastusopas on lohjalainen Mari Elal.

Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran kokoama arvovaltainen, kalastusalan toimijoista koostuva raati on valinnut Vuoden kalastusoppaan ja kalamiehen vuodesta 2000 lähtien. Molemmat huomionosoitukset ovat tunnustuspalkintoja merkittävästä työstä suomalaisen kalastuskulttuurin eri saroilla.

Vuoden kalamies Mikko Peltola on tehnyt näyttävän uran toimittajana niin televisiossa kuin radiossa. Hän on erityisesti viime vuodet tullut tunnetuksi erä- ja luontoaiheisista ohjelmistaan. Peltsi pistää itsensä täysillä mukaan ohjelmiinsa, eikä säästä itseään. Hänen ohjelmissaan ihmisen luontosuhde avautuu parhaimmillaan, raati perustelee
.
Peltsin ”Erätulilla” -ohjelmasarja on tuonut kalastuksen lähelle, vastuullisuutta ja luontoystävällisyyttä korostaen. Tuoreimpana Peltsi on nostattanut Itämeren uhkatekijät katsojien tietoisuuteen. Huolellisesta perehtymisestä aiheeseen kertoo, että Mikko Peltola on suorittanut työn ohessa kalastusoppaan ammattitutkinnon. Peltola on kirjoittanut kalastuskirjoja, vauhdittanut juontajana lukuisia kalastusaiheisia tilaisuuksia, ja hän toimii kansallispuistokummina.

Vuoden 2019 kalastusopas on Mari Elal, jonka kotivedet ovat Lohjanjärven ympäristössä. Hän on tarjonnut erityisryhmille, yrityksille ja yhteisöille voimaannuttavaa kalastusta, yhdistäen siihen fysioterapian ja koulutuspalvelut. Therafish panostaa turvallisuuteen ja esteettömyyteen, joka mahdollistaa kalastuksen ja kuntouttavan toiminnan samanaikaisesti.

Sari Elal on omalta osaltaan rikkomassa mielikuvaa kalastuksesta äijämäisenä harrastuksena, kun hän vie asiakkaansa tavoittelemaan haukia, kuhia ja ahvenia. Kalastusopastuksen sekä sosiaali- ja terveysalan hallitsevana ammattilaisena hän on käynyt lisäksi iktyocare-koulutuksen, joka on pätevöittänyt hänet erityisryhmien vesistöohjaajaksi. Omassa blogissaan Elal on korostanut vastuullista kalastusta ja kirjoittanut vaikuttavia kuvauksia kalastuskokemuksistaan. Kaikelle kansalle hän on tullut tunnetuksi Arktiset vedet – ohjelmasarjasta.

Kuusamon Uistimen toimitusjohtaja Kimmo Korpuan puheenjohtama vuosiraati nosti myös yhden henkilön Suomalaisen kalastuksen Hall of Famen kultagalleriaan, joka sijaitsee Kotkan Maretariumissa. Tämän huomionosoituksen sai edesmennyt perhokalastuslegenda Veli Autti, joka omalta osaltaan teki merkittävää suomalaisen perhokalastuksen kehittämis- ja edistämistyötä. Tamperelainen Autti oli aikanaan maan tunnetuin perhokalastaja ja perhonsitoja, joka jaksoi innostaa aloittelijoita jalon harrastuksen pariin. Hänellä oli tärkeä rooli suomalaisten perhojen kehittämistyössä.

Vuoden valinnat julkistettiin perjantaina Vene-messuilla Helsingissä. Kunniakirjat valituille jakoi eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.


Vuoden 2020 valintaraati

Kimmo Korpua, toimitusjohtaja, Kuusamon Uistin (puheenjohtaja)
Sari Saukkonen, toimitusjohtaja, Kotka Maretarium
Vesa Karttunen, toiminnanjohtaja, Kalatalouden Keskusliitto
Olli Saari, toiminnanjohtaja, Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestö
Jari Tuiskunen, kalastustoimittaja, Tampere
Hannu Lehtonen, professori, Helsinki
Roni Selen, kalatalousylitarkastaja, Maa- ja metsätalousministeriö
Seppo Suuronen, päätoimittaja emeritus, Espoo
Mika Viitanen, tuottaja, kalastus.com
Janne Porkka, viihdetaiteilija, Turku
Anssi Uitti, tuottaja, Helsinki
Jaana Jekkonen, kalastusblogisti, Kuopio
Jyri Kuusisalo, tuottaja, Kalastajan kanava
Juha Kakkuri, ohjelmapäällikkö, Business FM
Lauri Urho, kalabiologi, Helsinki
Markus Ratinen, lajikalastusmestari, Helsinki
Antti Mustonen, toimittaja, Kauppalehti
Jukka Halonen, puheenjohtaja, SKES (sihteeri)

 

Yhteistyössä