SKES ry

Kalamaraton 2009

Kalamaraton 2009

Kilpailuseuranta


Change language:

Uutiset

Kalevi Kangas vuoden kalamies
11:40 - 30.1.2009

Vuoden kalamiehen arvonimi 2009 on myönnetty Finlandia-Uistimen tuotantojohtaja Kalevi Kankaalle Kalkkisista. Vuoden kalastusoppaan tittelin sai mäntsäläläinen Erik Herlevi. Valinnat teki perinteiseen tapaan Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura SKES ry.

SKES ry teki suomalaisen kalastusalan suurnimiä kunnioittavat valintansa jo kymmenennen kerran. Vuoden kalamies Kalevi Kangas on yhdessä veljensä Hannu
Kankaan kanssa tehnyt vuonna 1963 perustetusta Finlandia-Uistimesta ja sen vieheistä paitsi kotimaisen, myös kansainvälisen brändin. Nils Master
Invincible löytyy melkeinpä jokaisen kalastajan viehepakista, Beten lusikkauistimet ovat puolestaan hauelle varmoja vieheitä.

Finlandia Uistimen tuotantoa myydään yli 30 maahan, liikevaihdosta yli puolet tulee viennistä. Yhtiö on merkittävä työllistäjä Kalkkisissa. Toiminta alkoi omassa navetassa, vuonna 1976 siirryttiin veljesten entiseen kansakouluun ja 1990 hankittiin vielä läheltä teollisuushalli. Tuotekehittelystä ja tuotantopuolesta vastannut Kalevi Kangas on pitänyt huolta siitä, että Finlandia-Uistin tuottaa edelleen uutta purtavaa kaloille.

Herlevi vuoden kalastusopas

Vuoden 2009 kalastusoppaan arvonimen sai mäntsäläläinen kalastusopas Erik Herlevi. Hän on Suomen kalastusopaskillan puheenjohtaja ja kehittänyt
itäisen Suomenlahden kalastusta voimakkaasti eteenpäin. Herlevillä on kolme päätoimialuetta, jotka ovat Rönnäs Pernajan lahdella, Haikkoon selkä
Porvoossa sekä Kallahti Helsingissä. Hänen yrityksensä tarjoaa myös monipuolisia oheispalveluja kalastajien tarpeisiin.

Aiemmat valinnat

Vuoden kalamies:


2000 Taimeninstituutin puheenjohtaja Henrik Kettunen, Helsinki
2001 Professori Erkki Pulliainen, Oulu
2002 Toimittaja Jari Tuiskunen, Tampere
2003 Toimitusjohtaja Paavo Korpua, Kuusamo
2004 Toiminnanjohtaja Veli Autti, Tampere
2005 Teollisuusneuvos Ensio Rapala, Asikkala
2006 RKTL:n tutkija Jussi Pennanen, Helsinki
2007 Kirjailija Matti J. Särömaa, Kotka
2008 Kirjailija Erkki Norell, Asikkala

Vuoden kalastusopas:

2000 Juha Happonen, Vilppula
2001 Heikki Mujunen, Kesälahti
2002 Jorma Järvinen, Lempäälä
2003 Tapani Loisa, Turku
2004 Jorma Ojanperä, Pello
2005 Ari Paataja, Kirkkonummi
2006 Mika Vainio, Espoo
2007 Timo Koikkalainen, Mänttä
2008 Markku Tiusanen, Vantaa

Valintaraati 2009

Jukka Halonen, SKES, (puheenjohtaja)
Jari Tuiskunen, ERÄ, Tampere
Sari Saukkonen, toimitusjohtaja, Kotkan Maretarium
Tapio Nylund, Turun Pyyntiväline, Turku
Kimmo Korpua, Kuusamon Uistin, Kuusamo
Aku Valta, Rapala, Australia
Henrik Kettunen, luontokuvaaja, Helsinki
Heikki Mujunen, kalastusopas, Kesälahti
Janne Porkka, viihdetaiteilija, Turku
Ismo Tuormaa, luontotoimittaja, Vantaa
Juha Kakkuri, Metro Radio, Helsinki
Juha Happonen, kalastusopas, Vilppula
Ismo Kainulainen, erityisavustaja, Helsinki
Risto Jäntti, Villi Pohjola, Suomussalmi
Ilpo Eerola, SKES (sihteeri)

Viimeisimmät uutisotsikot

- Ennätyskalarekisteriin 13 uutta Suomen ennätystä
- SM-pilkki kisataan Pieksämäellä
- Kalevi Kangas vuoden kalamies
- Sulkavan ja Juvan kosket kuntoon yhdellä rysäyksellä


Viimeisimmät kalastusuutuudet

- Viiksi Kuusamon uutuus 2008
- Taattua Tuiskusta
- Kala-Harrin reissujuttuja
- Virtaviivainen tasuri Kuusamolta


Viimeisimmät kuvat

- Lokan kiloinen
- Taimen vapautumassa Kapeenkoskella
- Taimen taipuu Ruunaalla perhokalastajalle.
- Tenon kojamo


Rapala Kuusamo Fiskars Rautia Malmi