Kiiski (Gymnocephalus cernuus)

Kiiski on isopäinen, limainen, piikikäs eikä ehkä kovin kaunis kala. Se lukeutuu samaan ahvenkalojen heimoon kotoisten ahvenen ja kuhan kanssa. Ruumiin muoto kaikilla kalalajeilla on perusteiltaan sama, mutta elintavat poikkeavat runsaasti toisistaan. Kiiski viihtyy pohjan hämärissä.

Kiisken pää on ikäänkuin litistynyt. Pään alapuolella on runsaasti liman täyttämiä kuoppia. Silmät ovat suuret ja sijaitsevat pään selkäpuolella lähellä toisiaan. Kiisken kaksi selkäevää ovat kasvaneet yhteen, mutta erottuvat selvästi toisistaan. Väriltään kala on selän ja kylkien puolelta oliivinvihreä tai rusehtava, vatsa on vaaleanharmaa.

Kiiskeä tavataan ennen muuta eurooppalaisissa järvissä ja joissa, mutta se viihtyy myös Itämeren vähäsuolaisemmissa osissa ja suurten jokien murtovesissä. Kiiski on sukulaistensa tapaan parvikala. Suomessa kiiskiä löytyy pohjoisinta Lappia lukuunottamatta koko maasta, ei kuitenkaan pienistä lammista, joissa vielä ahvenet viihtyvät.

Pienet kiisket syövät pohjalta surviaissääsken toukkia, vesikirppuja, hankajalkaisia ja mätiä, mutta suuremmaksi kasvettuaan ne muuttuvat petokaloiksi ja syövät myös kalanpoikasia.

Kiisket nousevat kudulle huhti-toukokuussa jäiden lähdön jälkeen. Kutualueet sijaitsevat suhteellisen matalassa (1-5 metriä) vedessä ja kutu saattaa kestää kesäkuun loppuun asti.

Kiiskellä ei ole pienen kokonsa mukaan merkitystä ruokakalana, vaikka sen makua on verrattu jopa kuhaan. Kiiskikeitto ei kuitenkaan ole täysin vieras ruoka suomalaisillekaan ja mädin makua pidetään hyvänä.

Kiiskeä saa helposti pilkillä ja ongella suhteellisen matalasta vedestä. Syötiksi kannattaa tarjota matoa tai surviaissääsken toukkaa. Nurmosta saatiin 1985 kokonaista 305 grammaa painanut kiiski, mutta Siperiasta mainitaan saadun puolta painavampiakin saaliskaloja.