Mutu (Phoxinus Phoxinus)

Mutu on pienin kotoisista särkikaloistamme. Se kasvaa tavallisesti vain 4-7 sentin mittaiseksi. Mutu on eloisa ja koko maahan levinnyt matalien rantavesien parvikala. Se osaa hävitä häiriön tullen salamannopeasti kivien tai rantatörmän alle.

Väritykseltään mutu on selkäpuolelta vihertävänruskea, vatsasta lähes valkea. Kyljessä on poikittaisten tummien täplien rivi. Kutuaikana värit terävöityvät. Kokoonkin nähden mudun suomut ovat verrattain pienet ja kylkiviiva on epätäydellinen ulottumatta pyrstöön asti.

Mutu siis asuttaa koko Suomea merenrannikolta sisävesiin, mutta ei ihan jokaista paikkaa. Parhaiten sitä löytyy pohjoisista hiekka- ja sorapohjaisista virtavesistä - se onkin tässä mielessä särkikalojen runsaasta heimosta ylimmäksi yltävä. Pohjoisemmat mutuparvet löytyvät Jäämeren laskevista vesistä Muurmannin alueelta ja Kuolan niemimaalta.

Sen sijaan mutu ei viihdy etelän rehevissä vesissä eikä kaikissa karuissa järvissä. Se on myös herkkä liian happamalle vedelle. Voisi siis sanoa, että mutu on hyvälaatuisen veden mittari.

Järvissä ja rannikoilla mutu liikkuu kesäaikaan matalissa vesissä noin parinkymmenen kalan parvissa. Talveksi kalat siirtyvät hieman syvemmälle, parin metrin syvyyteen lymyilemään kivenkoloihinsa. Suurin Suomesta saatu mutu oli 10,5 sentin pituinen.

Mutu kutee suurissa parvissa yleensä sorapohjaan matalassa vedessä. Kutuaika voi levitä toukokuun lopulta heinäkuun puolenväliin. Tänä aikana naaraat ovat päästäneet ainakin neljä mätierää. Pieninä kaloina ne tuottavat näin runsaammin mätimunia.

Mudut syövät rantavesiyhteisön muiden kalojen tapaan pieniä nilviäisiä, äyriäisiä ja hyönteistoukkia, myös kasviravinto kelpaa. Mutu puolestaan on erityisesti taimenen ja ankeriaan herkkua. Kalamiehille mudusta ei ole muuta riemua kuin syöttikalana. Monet vieheet matkivat mutuja - englanninkielinen minnow -nimi löytyy usean vaapun ja lusikan nimestä.