Kuore (Osmerus eperlanus)

Kuore eli norssi on hyvin omanlaisensa lohikala. Se on pitkänomainen ja vihertävänsävyinen, vatsapuoleltaan läpikuultava. Kuore kasvaa 8 - 20 sentin mittaiseksi. Sen tunnistaa rasvaevästä, terävistä hampaistaan ja pistävästä kurkunomaisesta hajustaan.

Erityisesti verkkokalastajille kuore on suhteellisen tuttu saalis, koska se tarttuu helposti hampaistaan ohutlankaisiin verkkoihin.

Kuore on parvikala ja sitä esiintyy pitkin koko rannikkoa. Lisäksi se viihtyy runsaslukuisena järvi- ja jokialueilla aina Oulujärvelle asti. Pohjoisempanakin sitä esiintyy paikoittain, kaikkein kaukaisimmat kuoreet löytyvät Kittilästä.

Osa kuoreista elää vaelluskaloina, nousten keväisin jokiin kutemaan. Kutu ajoittuu pian jäiden lähdön jälkeen. Kutupaikka on normaalisti joki, puron suu tai karikko.

Parhaiten kuore viihtyy isoissa, syvissä ja ruskeavetisissä vesissä. Mielellään järvessä saa olla vettä yli kymmenen metriä, koska kuore suosii kesällä viileää vettä. Paikoin kuoreita on tavattu jopa yli 50 metrin syvyydessä.

Kuoreita tavataan Suomen sisävesistä kahtena selvästi erilaisena muotona, joista toiset kasvavat selvästi isommiksi. Muodot kutevat hiukan eri aikaan ja eri paikoissakin.

Rehevissä järvissä kuoretta saattaa olla paikoin hyvinkin runsaasti. Kuore on tärkeätä ravintoa kuhalle sekä paikoin myös taimenelle. Kuoreet ovat suurilta osin planktonsyöjiä, mutta isommat yksilöt käyttävät myös kalaravintoa. Isoilla kuoreille kelpaavat mm. pienet muikut.

Ennen vanhaan kuoreella on ollut paljon suurempi kalataloudellinen merkitys. Kuoreesta on valmistettu keittoa, kukkoa ja kuivakalaa. Venäjällä kuore on edelleen suurta herkkua. Aiemmin kudulle nousseita kuoreita pyydettiin lippoamalla. Myös nuottaa on käytetty. Tänä päivänä huomattava osa kuoresaaliista tulee paunetilla tai nuotalla särkikalojen pyynnin yhteydessä.

Helsingin edustalta saatiin 1988 32 sentin pituinen kuore, jolla oli painoa 178 grammaa.

Kuoretta kutsutaan paikoin norssin ohella myös kurviksi tai siniäiseksi.